Osaava jäsen
-
Päätöksen taustalla jäsenten asiat
Edustajakokous on nimensä mukaisesti edustuksellinen tilaisuus, jonne paikallisyhdistykset voivat lähettää edustajiaan edustamaan yhdistysten jäsenkenttää. Yhdistykset päättävät vuosikokouksissaan keitä edustajakokoukseen lähetetään ja yksittäisen jäsenen kannalta on tärkeää olla vaikuttamassa henkilövalintoihin.
-
Sairastumispäivän työaikamerkintä
Äkillinen sairastuminen kesken työpäivän on harmillista. Monesti keskeytynyttä työtä tekemään tarvitaan korvaaja. Aloitetaan soittokierros, jotta uusi työntekijä saadaan paikalle. Sairastunut hakeutuu hoitamaan itseään.
-
Jäsenen aloitteet edustajistoon
Kun yksittäinen jäsen haluaa parannusta palvelussuhteen ehtoihin tai työn tekemiseen liittyviin asioihin, hän ottaa yhteyttä yhdistyksensä toimijoihin. Yhdistyksen avulla asia voi ratketa paikallisesti tai sitten yhdistys jalostaa oman jäsenensä ajatuksen aloitteeksi Aliupseeriliiton edustajiston kokoukseen.
-
Aliupseerit tehtävä- ja seuraajasuunnittelun piiriin
Aliupseereille on tullut viime vuosina tullut yhä vaativampia tehtäviä. Viime vuoden aikana vaativimmat aliupseeritehtävät kartoitettiin. Vuoden vaihteessa puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö vahvisti kaikkiaan 292 tehtävää aliupseerien keskitettyyn tehtävä- ja seuraajasuunnitelmaan (AUKES).
-
Ylentäminen ja palvelusarvon antaminen
Ammattisotilaana palveleva aliupseeristo käyttää Puolustusvoimissa palvellessaan palvelusarvoja sotilasammattihenkilöstä sotilasmestariin. Aliupseerilla on palvelusarvonsa ohella myös oma reservin sotilasarvo, joka voi olla sama tai eri kuin aliupseerin palvelusarvo.
-
Jäsenet päättävät tavoitteista
Sopimuskierros 2018 - 2020 on saatettu onnistuneesti maaliin. Kahden neuvottelukierroksen aikana ratkaistiin useita keskeisiä asiakokonaisuuksia palvelussuhteiden ehdoista. Edellisiin neuvottelukierroksiin verrattuna meillä oli aidosti myös liittokohtaisia eriä käytössä.
-
Mihin jäsenmaksuni käytetään?
Jäsenten maksamalla jäsenmaksulla, 1,2 % palkkasummasta, mahdollistetaan jäsenyhdistysten ja koko Aliupseeriliiton toiminta. Jäsenmaksutulosta merkittävä määrä tulee paikallisyhdistysten käyttöön. Aliupseeriliiton vuoden 2018 budjetissa tämä määrä oli yhteensä noin 100 000 euroa.
-
Virkamies on lomansa ansainnut
Jokaisella virkamiehellä on oikeus palkalliseen vuosilomaan. Loman tarkoituksena on mahdollistaa palautuminen pidemmän työjakson aiheuttamasta kuormituksesta.
-
Koppi uusista aliupseereista
Jokaisen aliupseerin työpaikalla on aliupseerien itsensä valitsema luottamusmies. Luottamusmiehen tärkeänä tehtävänä on kertoa uusille aliupseereille oman ammattiryhmän toiminnasta sekä aliupseeriyhdistyksen ja Aliupseeriliiton tarjoamista palveluista.
-
Hyvä käytös on sallittua
Häirintää ja epäasiallista käytöstä tapahtuu yllättävän monessa työyhteisössä. Työnantajan on lain mukaan puututtava epäasialliseen kohteluun mahdollisimman nopeasti siitä tiedon saatuaan. Jos tilanne pitkittyy, kohteeksi joutuneen terveys voi vaarantua, työyhteisö kuormittua ja hyvinvointi työpaikalla heikentyä.
-
Valmistaudu kehityskeskusteluun
Vuosi lähenee loppuaan ja kehityskeskustelut lähestyvät. Tuolloin sinulla on paras mahdollinen tilaisuus vaikuttaa omaan työhösi ja henkilökohtaiseen kehittymiseen liittyviin asioihin.
-
Kouluttautuminen kannattaa
Tornin etusivulla kannustetaan aliupseereita hakeutumaan Basic Leader Course (BLC) –kurssille. Sotakoulut ovat tuottaneet täydennyskoulutuskalenterinsa ensi vuodelle ja joukko-osastojen koulutussihteerit etsivät opiskelijoita ulkomailla tapahtuviin koulutuksiin.